Etsi: 
   
TUKI RY
Tuki ry:n tiedotteet
Tuki ry:n säännöt
Etusivu > Tuki ry

Tuki ry

Ouran Partiolaisten Tuki ry

Perustamisen tarkoitus:

Ouran Partiolaisten Tuki ry perustettiin Flooran ja Kukan päivänä vuonna 2009. Yhdistys merkittiin yhdistysrekisteriin 25.2.2010 numerolla 202751.

Yhdistyksen tarkoitus ilmenee sääntöjen 2§:ssä:

2 § Yhdistyksen tarkoituksena on partiotoiminnan edistäminen ja kehittäminen, erityisesti Ouran Partiolaiset ry nimisen partiolippukunnan tukeminen taloudellisesti ja aatteellisesti. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys hankkii ja ylläpitää partiokalustoa, leirialueita yms. Yhdistys voi omistaa ja hallita toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteätä omaisuutta. Yhdistys voi ottaa vastaan testamentteja, lahjoituksia ja avustuksia sekä toimeenpanna juhlia, arpajaisia sekä rahankeräyksiä.

Yhdistyksen hallitus:

6 § Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu kolmesta seitsemään ( 3-7 ) jäsentä, joista yksi toimii puheenjohtajana. Yhdistyksen vuosikokous valitsee hallituksen puheenjohtajan ja hallituksen jäsenet kahdeksi ( 2 ) vuodeksi. Yhdeksi hallituksen jäseneksi valitaan aina Ouran Partiolaiset ry:n lippukunnanjohtaja, ellei yhdistys muuta henkilöä jäseneksi esitä.

Yhdistys voi ottaa sihteerin ja rahastonhoitajan hallituksen ulkopuolisista henkilöistä. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta tai milloin kaksi hallituksen jäsentä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen kun vähintään kolme jäsentä puheenjohtaja mukaan lukien on paikalla. Jos äänet menevät tasan, puheenjohtajan ääni on ratkaiseva, vaaleissa arpa. Yhdistys voi asettaa hallituksen avuksi toimikuntia.

Yhdistyksen hallitus 2014-2015:
Lauri Hakosalo, pj., Hanna Pärkö vpj., Minna Seppälä-Kortessalo, sihteeri, Heikki Moilanen, rahastonhoitaja, Kari Oksanen, Petri Hakosalo ja Heini Tuuri, lippukunnan johtaja.

Yhteystiedot
Lauri Hakosalo, 040-5953144, Varpolantie 3, 29900 Merikarvia; lauri.hakosalo@gmail.com

Erityinen syy Tuki ry:n perustamiseen oli se tosiseikka, että Ouran Partiolaiset ry omistaa upean Partiokari, RN:o 74-nimisen tilan eli saaren ja sillä olevat Kelokolo nimen saanut hirsikämppä, kahdeksankulmainen saunarakennus ja puuvaja. Sen jatkuva huolto ja ylläpito vaatii lisävoimia. Se antaa Tuki ry:lle huomattavan työsaran, jotta arvokas saarikokonaisuus säilyy myös tuleville partiopolville. 31.12.2013 saaren ja sen rakennusten kunto on hyvä, kiitos talkootyöt, joissa erityisesti paikkakunnan lionsveljet ovat olleet suurella joukolla mukana pyyteettömästi auttamassa.

Partiokarin käytännön asioista vastaa Hanna Pärkö.

Yhdistyksen kevätkokous pidetään maaliskuussa.

Yhdistyksen syyskokous pidetään lokakuussa.



Tätä sivua on muokattu viimeksi to 23.1.2014 klo 21:14 - Tulostettava versio
Ouran Partiolaiset • Lisätietoa evästeistä • Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations Oy