Etsi: 
   
MERIKARVIAN PARTIOHISTORIA
Merenpojat 1917-1927...
Ouran Pojat 1940-1949
» Rafael Helangon muisteloita
» Pöllövartion päiväkirjamerkintöjä
» Sorsavartion päiväkirjamerkintöjä
» Teuvo Innolan muisteloita
» Yhteenveto Ouran Pojista 1940-luvulla
» Jamboree 1947
» Kuinka partiolaisten saaresta tuli Partiokari?
» Partiopoika leipurina
» Vierumäen Suurleiri 1948
» Partiopojat Presidentin vastaanotolla
» Onni Katajainen muistelee
Kasalan Eräpojat 1946
Vuodet 1949-1958...
Ouran Pojat 1958-1962...
Ouran Tytöt 1960 luvulla
Ouran Partiolaiset 1981-...
Yleiskirjoituksia...
Valokuvia ja skannauksia
« Edellinen | Seuraava »

Onni Katajainen muistelee

OTL, varatuomari Onni Katajainen
31.10.2010

Onni Katajainen muistelee Merikarvialla 26.3.1945-31.5.1947 viettämäänsä partiopoika-aikaansa seuraavasti:
Partiotoiminta Katajaisen osalta alkoi Kotka-vartiossa, jonka vetäjänä toimi Erkki Viertola. Kotka- vartioon kuuluivat hänen lisäkseen Arvo Salo, Hiltusen veljekset Lasse ja Hannu, Erkki Viertolan velipoika sekä Erkki Hakasalo. Katajainen arveli, että joukkoon kuului myös Antti Särme.

Aluksi partiotoiminnassa keskityttiin perusasioihin ja suoritettiin III -luokan partiotaitomerkki. Tämän jälkeen alettiin suorittaa II-luokan merkkivaatimuksia, tehtävä kerrallaan. Erityisesti Onni muisteli Kotka-vartion tehneen innolla harjoja. Partiotoimintaa rahoitettiin mm. lumppuja, metalleja ja pihkaa keräämällä, joista saatiin rahaa. Elettiin sodan jälkeistä aikaa, jolloin vähän kaikesta oli pulaa.

Arvo Salo osoitti heti kirjalliset kykynsä tekemällä Kotka-vartiolle oman marssin sanoituksen: ” Yli risukkojen vie/nyt Kotkan poikain tie/ja kohti meren rantaa/he varusteita kantaa”.

Jo muutaman kuukauden toiminnan jälkeen osoittautui, että Kotka-vartio oli lukumäärältään liian suuri. Vartio halkaistiin kahtia. Kotka-vartioon jäivät Onni Katajaisen muistaman mukaan Viertolan ja Hiltusen veljekset, Arvo Salo ja Antti Särme. Samalla perustettiin uusi vartio, Sorsa-vartio, jota ryhtyi johtamaan Erkki Hakasalo. Varajohtajaksi valittiin Onni Katajainen ja uusiksi jäseniksi tulivat Raimo Katajainen, Sakari Kuusinen sekä Pentti ja Veikko Hakasalo. Mahdollisesti mukaan tuli myös Matti Itäkylä.

Onni muistelee, että Sakari Kuusinen otti Valkeakoskelle muutettuaan nimekseen Yrjö Sakari Yrjö-Kuusisen, kiusaantuneena siitä, kun Sakari nimen perusteella kaverit tämän tästä totesivat, että ”Sakkeus tule alas puusta”.

Sorsa-vartion toiminta sujui liukkaasti käyntiin. Sille teetettiin oma leimasin, jossa keskellä oli sorsan kuva. Onni Katajaisen kotipihan ulkorakennukseen, joka sijaitsi lähellä Mäkivaaran taloa, tehtiin poikien toimesta oma partiotupa. Itse asiassa se tehtiin talon vanhaan saunaan. Partiopojat tekivät päiväkaupalla töitä sisustamalla partiokoloaan mm. seinät verhottiin paksuilla pahveilla. Pöytä ja muutama tuoli nikkaroitiin, totta kai. Yhdelle seinälle ripustettiin partioaiheisia kuvia, piirroksia ja tekstejä. Ja aina lätkäistiin kaikkiin papereihin oma Sorsa-leima!

Onni Katajaisen äidin Lempi Katajaisen kauhuksi Sorsa-vartio kutsui lippukunnan johtaja, pastori Teuvo Innolan partiotupaan vieraisille. Ilmeisesti tämä vierailu teki nuoreen pastoriin syvän vaikutuksen, kun Innola omassa muistelussaan kirjoitti seuraavasti:” Katajaisen ulkorakennukseen Sorsat saivat sisustetuksi oikein mukavan partiotuvan. Olin siellä mukana eräässä vartion juhlassa, josta ei tarjoiluakaan puuttunut”.

Onni Katajainen osallistui lippukunnan kesäleirille, joka pidettiin Piislapin saaressa heinäkuussa 1945. Leirin aikana sää oli kesäisen kaunis, aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Suomen suvi oli parhaimmillaan. Poikien mieliala oli siis korkealla, kun he saivat nauttia kesästä ja siitä, että he oppivat leiriytymään luonnossa, meren saaressa, omatoimisesti ilman vanhempien ”vahtaamista”. Onni sai mieluisan tehtävän: hän oli vartionsa kokki: ruokalistassa oli joko läskisoosia ja perunapuuroa taikka voissa paistettuja silakoita keitettyjen perunoiden kanssa. Jälkiruokana, kuinkas muuten oli lättyjä. Tosin muutama lätty taisi sukeltaa pusikkoon, sillä lättyjen kääntäminen ”kierauttamalla” niitä ilmassa ei aina onnistunut ihan sataprosenttisesti.

Onni Katajainen muisteli, että Piislapin leirin aikana maassamme olisi ollut auringonpimennys. Se tapahtui 7.7.1945 Kokkola-Kerimäki- linjalla. Pimennys oli melko täydellinen. Me pojat valmistauduimme siihen innolla ja huolella. Teimme noettuja ikkunalaseja, joiden takaa oli hyvä tarkastella outoa ja harvinaista ilmiötä.

Erkki Hakasalo lähetti tammikuussa 1946 Sorsa-vartion leimalla varustetun kirjeen Poriin pyytäen lainaksi muutamaa telttaa. Teltat saatiinkin Merikarvialle Ojalan Vihtorin autokyydillä. Telttoja tarvittiin Sorsa-vartion partioleirinäyttelyä varten, joka pystytettiin Setälän myllyn taakse.

Koulun talvilomakauden aikana helmikuussa järjestettiin Sikarounikolla Järvisalon emännän kodin lähellä parin päivän talvileiri. Käytössämme oli 20 hengen sotilasteltta, joka raahattiin lumiseen, louhikkoiseen maastoon yhdessä lämmityskaminan ja muiden leirivarusteiden kanssa. Paikalla oli Sorsa-vartio ja parisenkymmentä partiopoikaa muista Merikarvian vartioista.

Pakkanen oli todella purevaa. Sitä oli pakkasmittarin mukaan parinkymmenen asteen paikkeilla ja tuntui, että se vain yhäti kohosi. Katajaisten veljesten äiti ei olisi millään halunnut päästää poikiaan talvileirille. Partiopojat olivat ovelia, kun he halusivat päästä kokemaan talvisen leiriytymisen teltassa. Raimo kaatoi lämmintä vettä lämpömittariin ja Onni kutsui sopivalla hetkellä äidin katsomaan, miten lämpömittari osoitti ilman lämpenevän. Leirille Katajaisen veljeksen pääsivät. He kuten muutkin pärjäsivät hyvin pakkasessa. Pihkan ja kuivien oksien avulla kamina tuotti lämpöä. Sitä lämmitettiin jatkuvasti, kukin vuorollaan toimi kipinämikkona. Onnikin suoritti parituntisen kipinämikon vuoronsa aamuyön tunteina.

Onnista ja muistakin tuntui oudolta ja jännittävältä kuulla puiden suhinaa ja silloin tällöin kuuluvia risahduksia ja rapinoita. Mielikuvitus toi mukanaan karhut, sudet, hirvet ja ketut, jotka ehkä oudoksuen seurasivat poikien touhuja.
Leirillä oli, kuten aina lipputanko. Jossain vaiheessa lippunarut sekosivat niin paljon, että jonkun piti ne käydä oikomassa. Onni Katajainen sai tehtäväkseen kivetä lipputankoa pitkin narut oikaisemaan. Onnistuihan se, mutta vähällä oli tanko kaatua ja vain muiden partiopoikien avustamana se pysyi pystyssä. Lippunaru saatiin oikaistua.

Partioleireillä laulettiin, järjestettiin kilpailuja, pilkottiin polttopuita kaminaa varten, aina oli jotain pientä puuhaa.
Sorsa-vartio järjesti toukokuussa 1946 aiemmin kerrotun leirinäyttelyn Setälän myllyn läheisyydessä joen varrella. Näyttelyalueelle oli kulku myllyn kanavan ylitse siltaa pitkin. Päätimme kuitenkin rakentaa oman köysisillan kanavan yli. Paksusta paperiköydestä silta tehtiin ja asetettiin paikoilleen. Meille tuli kuitenkin ”pupu pöksyihimme” sen vuoksi, ettemme itsekään uskoneet sen kestävän kulkijan käydä. Mutta sen toteutus oli jo myöhäistä, kun kanavan toiselle puolelle olivat ehtineet tulla yhteiskoulun rehtori Leila Säynäjärvi ja liikunnanopettaja, myöhemmin piirustuksen opettaja Aihe Lastu. Rehtori lähti ylittämään köysisiltaa, joka huolimatta pelostamme kesti rehtorin painon, vaikka silta painui melkein vedenpintaan saakka. Lastun ylitys ei enää jännittänyt, koska hän oli kolmisenkymmentä senttiä Säynäjärveä lyhempi ja kooltaan paljon hintelämpi. Leirinäyttelyssä kävi kuutisenkymmentä vierasta. Erityisesti Onni Katajainen muisteli, että kunnanlääkäri Carlsson vieraillessaan näyttelyssä antoi heille neuvoja telttailuun liittyen.

Saimme näyttelyn vierailta pienen pääsymaksun avulla vartiotoimintaamme varten tervetullutta lisävaraa.
Kesän 1946 päätapahtumana Onni Katajainen muistaa osallistumisen Satakunnan Partiopiirin leirille Rauman Säikässä. Rauma on aina ollut kuulu partiopaikkakunta. Raumalainen yliopettaja Jalmari Valpio oli kuulu partiomies, joka oli ollut Merikarvialla pitämässä juhlapuheen Yhteiskoulun partiojuhlassa muutama kuukausi ennen Säikän leiriä. Saimme suurleirille kuuluvan leirikasteen, ensikertalaisina. Siihen kuului helpohko nokkeluus- tai havaitsemiskoe ja muutaman solmun tekeminen, minkä jälkeen, kun noviisi oli läpäissyt kokeen, piti vielä syödä suuren luumun kokoinen leiripala. Se sisälsi silakkaa, perunaa, erilaisia mausteita, pikkuisen pihkaa jne. Minun kohdallani leiripala oli normaalinkokoinen, mutta kokemäkeläisen linja-autoliikennöitsijän Keto-Seppälän pojan kohdalla, hän kun oli tavallista kookkaampi ja tukevampi, leiriannos oli kaksinkertainen. Piirileiri oli meille merikarvialaisille partiopojille hyvin mielenkiintoinen ja tarjosi monenlaisia elämyksiä.

Syksyllä 1946 levisi Ylikylässä omalaatuinen, paha tapa, kun pojat pimeinä iltoina kohdistivat taskulampun valon vajaan metrin päästä yllättäen vastaantulijan silmiin. Onnia ja Erkki Hakasaloa tämä tapa harmitti, koska he olivat muutaman kerran joutuneet sokaistuneena kävelemään tieltä ojaan. He keksivät vastalääkkeen: He ottivat radion akun ja sijoittivat sen selkäreppuun. Akku kytkettiin kädessä olevaan auton lamppuun. Kun sitten joku silmiintuikkaaja tuli vastaan ja käytti taskulamppuaan, väänsimme auton lampun päälle ja tokaisimme:” On meilläkin hiili”. Tuon jälkeen ei enää silmiin tuikattu kylän raitilla.

Vuosi 1947 kului edelleen partiotaitojen kehittämisessä ja kartuttamisessa. Onni Katajaisen kotoa, läheisen Laihon talon tuntumasta oli suora näköyhteys Merikarvian postiin eli nykyisen Mieslaulajaintalon mäelle, jossa vartionjohtajamme Erkki Hakasalo asui. Onnilla ja Erkillä oli tapana voimakkailla taskulampuilla morsettaa toisilleen Morse-viestejä. Saman vuoden toukokuussa Erkki Hakasalo ja Onni Katajainen päättivät laskea ruuhella Karvianjoen alas saakka. Koski- ja virtapaikoissa kuitenkin täytyi ruuhta vetää köysillä rannalta käsin. Saavuimme perille Ylikylään jalat polvia myöten savessa, mutta kokemusta rikkaampana.

Onni Katajaisen partiotaival päättyi kesäkuun alkupäivinä 1947, kun hän Merikarvian yhteiskoulun 5-luokkaisen keskikoulun suorittaneena siirtyi Turun lyseoon jatkamaan opiskeluaan lukioluokilla.

Ouran Poikien toimintaan ja Erkki Hakasaloon Onni Katajainen vielä tutustui joulun tienoilla 1947, kun hän joululomallaan kävi Merikarvialla. Onni sai Erkiltä Erkin hänen Jamboree-partioleiriltä, Moisson/Ranska/1947, hankkimansa henkilöosoitteen: Sain partiokaverin ystäväkseni Sveitsistä, joka halusi kirjeenvaihtoon suomalaisen partiolaisen kanssa. Kirjeenvaihtokaverini oli Hans-Jurg Gallusser Baselista joka oli kenraalin poika. Kolmen vuoden ajan tätä kirjeenvaihtoa kesti ja sain saksan kieltä harjoitella. Tämän joululoman aikana Erkki Hakasalo ja Onni Katajainen toimivat joulupukkeina mm. Säynäjärven ja Lastun kodissa sekä Hiltusten luona.

Onni Katajainen lopuksi lausuu näkemyksenään, että Merikarvian partiotoiminnan suurimmat ikonit 1940-luvulla olivat Rafael Helanko, Teuvo Innola ja Erkki Hakasalo.
Onni Katajainen tapasi Turun lyseossa Rafael Helangon, jossa Helanko toimi biologian ja yleismaantieteen opettajana ja Katajainen oppilaana 1940-luvun lopulla. Turun lyseo- teoksessa 1903-1976 kerrotaan Helangosta mm seuraavaa: Rafael Viktor Helanko e. Efraimsson (1935) oli filosofian tohtori. Hänen väitöskirjansa Turun poikasakit valmistui vuonna 1953. Helanko oli syntynyt Hausjärvellä 28.9.1908. Hän kuoli kesällä 1986. Hän toimi Merikarvian yhteiskoulussa opettaja 1939-1945.

Onni Katajainen tapasi Erkki Hakasalon 1960-luvun puolivälissä, kun Erkki ilmestyi yllättäen hänen kotiinsa Helsingin Roihuvuoressa. Erkki tarvitsi Onnia apua hypnotisointia koskevassa oikeudenkäyntiasiassa. Onni muistaa hyvin, että Erkki oli jo nuorena poikana kiinnostunut hypnoosista.
Tätä sivua on muokattu viimeksi pe 12.11.2010 klo 19:51 - Tulostettava versio
Ouran Partiolaiset • Lisätietoa evästeistä • Sivuston toteutus: Hakosalo Software Oy